Hautakiven hankintaopas

Hautakiven hankinta on useimmille meille täysin uusi asia, jonka eteen joutuu yllättäen. Päätöksenteon helpottamiseksi olemme koonneet muutamia keskeisiä asioita, mihin kannattaa kiinnittää huomiota hautakiveä hankittaessa.

Kuka voi hankkia hautakiven?

Hautakiven voi haudalle hankkia hautaoikeuden haltija eli käytännössä useimmiten vainajan omaiset. Jos hautaoikeuden haltijasta on epäselvyyttä niin asian ratkaisee seurakunnan kirkkoneuvosto.

Mitä kivimateriaalia hautakiven on oltava?

Suomessa hautakivikulttuuri on rakentunut graniittisten muistomerkkien varaan. Graniitti materiaalina on erittäin kestävää ja takaa muistomerkin säilymisen sukupolvelta toiselle.

Millainen pintakäsittely soveltuu hautakivelle?

Graniittiseen hautakiveen voidaan valita useita pintakäsittelyvaihtoehtoja. Useimmiten kivi on edestä, sivuilta ja päältä kiillotettu. Kivi voi olla myös mattapintainen tai lohkopintainen. Kivessä voi olla poltettua pintaa (ei kuitenkaan kaikissa kivityypeissä) tai hakattua pintaa. Liuskekivet soveltuvat käytettäviksi hyvin luonnonpintaisina. Pintakäsittely vaikuttaa kiven hintaan. Kiven pintakäsittely vaikuttaa myös kiven puhdistettavuuteen. Yleissääntö on, että mitä karheampi pinta on, sitä työläämpää on kiven puhdistaminen. Kiillotettu pinta on helppohoitoisin.

Minkä muotoinen kivi voi olla?

Tänä päivänä kiventyöstöteknologia on hyvin kehittynyttä ja sallii monimuotoiset hautakivet. Kivi voidaan valmistaa asiakkaan toiveiden ja suunnitelmien mukaisesti yksilölliseksi. Rohkeidenkin omien suunnitelmien kanssa kannattaa kääntyä Kauhavan Kiviveistämön puoleen. Monimuotoiset ja vainajan elämästä kertovat muistomerkit rikastuttavat hautausmaakulttuuria. Kauhavan Kiviveistämöllä on hautakivistä tilausmallisto ja varastomallisto. Varastomalliston kivet valmistetaan valmiiksi varastoon, jolloin niihin lisätään ainoastaan nimet ja koristeet. Tilausmallistossa kivet ovat muodoiltaan yksilöllisiä ja kivet tehdään aina asiakkaan tilauksen mukaan. Hinnaltaan varastomalliston kivet ovat hieman edullisempia. Varastomalliston kivistä saadaan yksilöllisiä tekstien ja koristeiden avulla.

Hautakiven koko kannattaa valita siten, että tulevaisuudessa kiveen voidaan tarvittaessa helposti lisätä uusia nimitietoja. . Hautakivi on pitkäaikainen hankinta ja sen vuoksi on tärkeää aluksi miettiä kuinka monen henkilön nimi on vuosien saatossa tarkoitus kiveen laittaa. Kannattaa myös huomioida kuinka monta hautapaikkaa hauta-alueella on. Haudalla poltetaan kynttilöitä, joten on järkevää valita hautakivi, jossa on kiinteä kiveen upotettu tai kiven pintaan kiinnitetty kynttilälyhty. Tällaisessa lyhdyssä kynttilä palaa kovassakin tuulessa ja sateessa

Milloin kivi kannattaa tilata ja milloin se toimitetaan haudalle?

Hautakivi kannattaa tilata siten, että kiven kustannukset voidaan ottaa huomioon perunkirjoituksessa. Kevään toimituksiin kivet kannattaa tilata syksyn ja talven aikana.

Hautakiven toimitus

Kiven toimitus tapahtuu pääsäänöisesti omien asentajiemme toimesta suoraan hautausmaalle. Tällöin hautamuistomerkki asennetaan ensisijaisesti koko hauta-alueen keskelle (ei vainajan haudan kohtaan). Asennuksen yhteydessä asentajamme ovat yhteydessä seurakuntaan, jolloin seurakunta mittaa ja näyttää hautapaikan asentajillemme.

Kivien toimituksissa noudatetaan seurakunnan antamia toimitusaikarajoituksia. Useimmissa seurakunnissa kivien asennusaika on kesä - lokakuu. Seurakunnat saattavat määrätä myös mihin aikaan päivästä kiviä voi asentaa. On hyvä muistaa, että seurakunta voi evätä kiven haudalle toimittamisen jos hautapaikkamaksua ei ole maksettu. Hautaoikeus siirtyy omaisille vasta kun seurakunnan määrittämä maksu on maksettu.

 

Seurakunta

Varmista seurakunnasta (linkistä löytyy eri seurakuntien yhteystiedot) omaa hautapaikkaa koskevat koko yms. rajoitukset ja määräykset. Määräykset vaihtelevat seurakunta- ja hautapaikkakohtaisesti. Varmista myös minkälainen hyväksymis- tai lupakäytäntö seurakunnalla on hautakivien osalta. Useimmiten seurakunta haluaa nähtäväksi kivisuunnitelman / piirroksen, jonka perusteella tekevät kiven hyväksymisen.

Hautakiven hoito

Hautakivien säännöllisellä hoidolla ja puhdistuksella poistetaan ruohosilpun, hiekka- ja siitepölyn, sammalen ja steariinin aiheuttamat haitat.

Kynttilöitä ei kannata sijoittaa kovin lähelle kiveä, sillä steariini on hankala irrottaa kivestä. Jos kynttilöistä on kuitenkin tullut rasvatahroja, voidaan ne poistaa puhdistetulla bensiinillä. Tällöin on käsiteltävä koko pinta niin, ettei värieroja synny. Pinttynyt noki voidaan poistaa keraamisten liesien puhdistukseen tarkoitetulla puhdistusaineella.

Kullatut kaiverruspinnat ja kultaukset pitää puhdistaa erittäin varovasti; ei harjaamalla vaan esimerkiksi liinalla. Painepesuria ei saa koskaan käyttää kullattuihin ja maalattuihin pintoihin. Markkinoilla on erilaisia hautakiviin tarkoitettuja puhdistus- ja suoja-aineita. Erityisesti kultausten puhdistuksessa on oltava varovainen ja varmistuttava käytettävän puhdistusaineen soveltuvuudesta.

Kiillotettu pinta on tiivis eikä ime likaa syvälle huokosiin. Pinnalle kertynyt lika on helppo poistaa vedellä ja liinalla. Puhdistuksessa voi käyttää myös laimeaa pesuaineliuosta. Pinttyneempään likaan voi käyttää talousspriitä tai puhdistettua bensiiniä. Käsitelty pinta on huuhdeltava huolellisesti.

Sahatut, hiekkapuhalletut, poltetut ja louhitut pinnat puhdistetaan vedellä ja harjalla tai painepesurilla. Tummuneiden pintojen puhdistukseen voidaan käyttää heikosti emäksistä mäntysuopaa tai muuta vastaavaa, luontoystävällistä pesuainetta. Louhitulle pinnalle kertyy ajan mittaan sammalta, jonka poistamiseen voi käyttää teräsharjaa. Teräsharjan käytön jälkeen pinta on aina huuhdeltava ruosteen muodostumisen ehkäisemiseksi. Varminta on käyttää ruostumattomasta teräksestä valmistettua harjaa.

Käytettäessä pesuaineita on oltava varovainen. Varsinkaan kiillotetuille kivipinnoille ei saa käyttää vahvasti happamia (pH alle 2) tai emäksisiä (pH yli 11). Kivipinnoille sopivat neutraalit ja miedot pesuaineet. Käytettävien pesuaineiden pH-arvo kannattaa tarkastaa aina ennen käyttöä. Graniitti kestää hyvin neutraaleja (pH 6-8), heikosti emäksisiä (pH 8-10) ja heikosti happamia (pH 4-6) pesuaineita.

 
Hautakiven valmistus on nykytekniikkaa ja käsityötä